Kevätkokous
Viimeinen käsityönä valmistettu Mercedes
TEKSTI ANSSI JUUTILAINEN KUVAT MARKUS NIEMINEN JA DAIMLER AG
Auton valmistuksessa on käytetty runsaasti käsityötä kuulostaa hienolta, mutta se tuo harrastajalle runsaasti haasteita. Lehden edellisissä numeroissa on ollut juttua käsityöstä Mercedes-Benzin valmistusprosesseissa, nyt tutkitaan tarkemmin mallia ”Ponton Coupé”.
N ykyautot ovat teknisesti huippuluokkaa ja uusien mallien yhteydessä esitellään jatkuvasti uusia in- novaatioita elektroniikan alalta. Autojen yleinen olemus ja korit säilyvät kuitenkin päämitoiltaan saman- tyyppisinä, mitä nyt SUVien laaja esiinmarssi on muut- tanut katukuvaa. Toisaalta SUVienkin keskinäinen il- me on hyvin samantyyppinen merkistä riippumatta. 1950-luvun maailma oli erilainen. Yhdysvalloissa siir- tyminen muotoilussa modernimpiin linjoihin tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Eurooppa oli raunioina ja muutos oli huomattavasti hitaampaa. Rahakkaille Yhdysvaltojen markkinoille kuitenkin janottiin. Osto- voimaa oli lähinnä Atlantin takana ja Sveitsissä.
Mercedeksen mallisto noudatti 1930-luvun lopun suuntaviivoja erillisine lokasuojineen pitkälle 50-luvul- le. Vielä 1954 esiteltiin kaunis rungollinen 220 Coupé (W187). Se oli kuitenkin jo omana aikanaan auttamat- tomasti muotoilultaan vanha, eikä sen vientiä Yhdys- valtojen markkinoille kannattanut edes yrittää. Coupé oli saksalaisille vielä melko vieras korimalli ja sen muo- toilua arvostettiin klassisen tyylikkäänä. Juuri kukaan ei osannut pitää sitä vanhanaikaisena. Kuusisylinterinen vaunu leveine ulkopuolisine as- tinlautoineen oli sisältä kapea ja siihen mahtui vain kaksi henkilöä. Laatu oli huippuluokkaa ja saksalais- asiakkaat arvostivat autoja. Kokonaisvalmistusmäärä
Aloituskuvassa 220 SE Coupé 1959.
36
Made with FlippingBook flipbook maker