Kevätkokous

NÄHTYÄ & KUULTUA

TOIMITTANUT: ANSSI JUUTILAINEN JA MARKUS NIEMINEN

Yhteistyötä musiikin ja taiteen saralla Bändimme Äänivalli on tehnyt kappaleen, jossa SLC esiintyy pääosassa kiitäen kesäyöhön nostalgisessa hengessä. Tahdomme kiittää Suomen Mercedes-Benz Klubin Pirkanmaan jaosta hienosti toimineesta yh- teistyöstä – juuri etsityn kaltainen ajoneuvo löytyi ja saimme tehtyä tarvittavat kuvaukset. ÄÄNIVALLI

170 V vuodelta 1938 kaipaa osaajia Toimitus kuuli vuoden 1938 Suomi-Mercedeksestä, jo- ka ei ollut Klubin tiedossa – tai oli lyhyen aikaa 80-lu- vun alussa (auto oli HelsinginMarjaniemessä) ja katosi taas. Tarkempi tutustuminen osoitti kyseessä olevan melkoinen erikoisuus. Sinänsä perus 170 V, mutta vau- nu on edelleen alkuperäisen omistajasuvun hallussa, ja kaikki osat tuntuvat olevan tallessa. Runko- ja moot- torinumerot ovat 414466. Tykistöeversti Raatikainen on ostanut auton uutena Unkarista. Autosta tehdään lehteen laajempi historikki myöhemmin. Entisöintiä on käynnistelty takavuosina ja mm. ver- hoilu on tehty Tapiolan Autoverhoomossa Jyrki Halo- sen taitavissa käsissä. Tässä mallissa on korin runkona puukehikko, joka pitää uusia. Tiedätkö osaajia puu- kehikon osalta tai kokonaisentisöinnistä kiinnostu- nutta henkilöä? Voit ottaa yhteyttä Klubin toimistoon 050 302 1116.

Sadas lehti vai lehti numero sata? Lehden edellinen numero oli sadas Tähdelliset -lehti uudempaa ja isompaa formaattia, joka alkoi ilmestyä vuonna 1995. Tuolloin lehden numerointi aloitettiin ykkösestä. Ennen vuotta 1995 ehti ilmestyä 27 kappaletta pie- nempää A5-kokoista Tähdelliset -lehteä. Jos numerointi olisi mennyt järjestyksessä ensimmäisestä vuonna 1979 ilmestyneestä lehdestä alkaen, edellinen numero olisi ollut 127. Tämä tarkennuksena numeroinnista. Yhtä kaikki, edellinen lehti oli tärkeä rajapyykki ja numeroa 100 haluttiin juhlistaa 100-sivuisella jul- kaisulla. Tässä numerossa palaamme normaaliin 68- sivuiseen kokoon.

Uusia Classic-osia Mercedes-Benz Classicin osavalikoimaan on saatu tär- keä sulakerasia moneen 50-luvun Mersuun. Sulaker- asioiden saatavuus on ollut huono ja hinnat erittäin korkeita. Toinen mielenkiintoinen uutuus on peilit (myös oikealle puolelle) malleihin W 110, W 113 ja W 121. Nyt niitä taas saa, lähimmästä Mercedes-liik- keestä tilaamalla. Lisätietoja osista: www.mercedes-benz.com/classic-parts

48

Made with FlippingBook flipbook maker